Ke 16.10. Suuntasimme jälleen kohti Bangkokin rautatieasemaa, josta otimme junan kohti Sura Thania. Meille tuo junalla matkustaminen oli jo tuttua, mutta matkassamme oli pari tulokasta (Eliisa, Tiia, Miko ja Jenni), jotka junamatkaa eivät olleet vielä kokeneet. Alkujärkytyksestä ja muutamasta yöunia häirinneestä torakasta ja ötökästä huolimatta hekin selvisivät matkasta kuitenkin kunnialla.
To 17.10. Juna saapui Sura Thanin rautatieasemalla noin 7 aikaan aamulla. Asemalla meitä odotti jo bussi ja hyppäsimme kyytiin ja suuntasimme kohti lauttasatamaa. Olimme varanneet liput nopeampaan Lomprayah lauttaan, mutta normaaliin Thaimaalaiseen tyyliin lautta oli korjattavana ja pääsimmekin kalliimman lipun hinnalla matkustamaan lauttamatkan Songsermin hitaammalla lautalla. No päästiinpä kuitenkin perille, vaikka lautta olikin hieman täyteen ahdettu kun sinne laitettiin niin Songsermin kuin Lomprayahin matkustajat. Saavuimme perille Phanganille ja suuntasimme kaljamajalle (Beer Bungalows). Bungalowit olivat yllättävänkin asuttavat ennakko-odotuksiimme nähden. Myöhemmin illalla saimme myös uuden Tampereen vahvistuksen, kun Iiris saapui joukkomme. Illalla ei muuten mitään ihmeellistä. Syömässä kävimme Italialaisessa ravintolassa syömässä pipzzat ja pakko sanoa, että olivat tähän mennessä parhaat pizzat mitä Thaimaassa olimme syöneet.
Pe 18.10. Aamu valkeni ja aurinko paistoi. Otimme allemme edellisiltana vuokraamamme skootterit ja lähdimme kohti Phanganin paratiisi rantoja. Ensimmäisenä löysimmekin Ban Mae Hat beachin, jossa nautimme auringosta ja maisemista aamupäivän.
Seuraavaksi suuntasimme kohti seuraavaa rantaa Haad Khom Beachia. Ranta oli todella hieno ja vieläpä rauhallisempi kuin edellinen Ban Mae Hat beach. Loikoilimme rannalla ja vedessä lähes auringon laskuun asti, kunnes otimme suuntamme takaisin kohti kaljamajaa. Matkalla kävimme syömässä Mexicolaisessa. Ruoka oli hyvää. Myöhemmin illalla etappina oli vielä Jungle Experience bileet. Viidakkoon oli kertynyt lukuisa määrä juhlijoita, niin länkkäreitä kuin Aasialaisiakin. Bileet olivat hauska kokemus, joskin musiikki oli hieman psykedeelinen meidän makuumme.
La 19.10. Aamu valkeni ja vettä satoi. Kävimme poimimassa Saksan vahvistus Mariuksen mukaan muuten suomalaiseen porukkaamme ja tarkoituksena oli lähteä tutustumaan lisää saareen. Vesisade kuitenkin rankkeni ja tyydyimme tutustumaan vain Haad Rin beachiin, josta kävimme ostamassa illan Full Moon Partyihin tarvittavat asusteet ja body painting maalit. Tämän jälkeen palasimme Majalle palauttamaan skootterit ja valmistautumaan illan koitokseen.
Koitokseen valmistautuminen alkoi ja kaivoimme laukusta virvokkeet ja body painting maalit. Myös Juholle annettiin pensseli käteen ja huonoista ennakko-odotuksista huolimatta Juho väänsi kaikille juhlijoille erittäinkin hienot Suomen liput poskeen. Muutamaa tuntia ja väripurkkia myöhemmin lähdimme katsastaaman, millaiset ne paljon puhutut Full Moon Partyt oikein ovatkaan. Otimme allemme taksin ja suuntasimme koko 17 hengen porukalla kohti Haad Rin rannan väkimassaa. Porukkaa oli kertynyt juhlimaan noin 10000-20000 henkeä. Tosin noin isolle rannalle se ei ollut aivan liikaa, mutta eipä sieltä porukkaakaan puuttunut. Bileet olivat yllättävänkin hauskat, sillä odotuksemme eivät olleet kummoiset. Juhlista oli kuullut ja lukenut niin paljon juttuja, että halusimme ne vain kerran kokea kun kerran Thaimaaseen asti olimme tulleet. Kokemus oli kuitenkin ihan hyvä. Emme välttämättä tulisi tänne uudestaan, mutta kyllä tämä käymisen arvoinen kokemus oli, ainakin voimme sanoa käyneemme :D
Su 20.10. Aamu valkeni ja jälleen tuli vettä (yllätys yllätys), sadekausi ei siis ollutkaan loppunut. Luovutimme huoneemme ja suuntasimme kohti lauttaa, josta lähdimme kohti Koh Samuita.
Su 20.10 n. klo 14.00 saavuttiin Samuin satamaan ja lähdettiin metsästämään hotelliamme. Olimme varanneet Jennin kanssa huoneen jo etukäteen, mutta Iiris ja Pia ottivat huoneen vasta paikan päältä. Majoituimme hotelliin nimeltä Nova Samui Beach Resort ja voidaan kyllä suositella hotellia vahvasti myös muille. Low season hinnat olivat kohtuulliset, allas mainio ja aamupala välttävä buffet setti. Kaikinpuolin ok hotelli.
Enssimmäinen päivä Samuilla oli hieman sateinen joten meidän täytyi keksiä vaihtoehto tekemistä rannalla löhöilylle. Päätimmekin sitten suunnata Samuin suurimmalle vesiputoukselle Na Muang 2, jonka piti olla 80 metriä korkea. Odotukset olivat kuitenkin liian korkeat ja "vesiputous" tuotti pettymyksen. Vesiputous oli korkeintaan välttävä ja jäi kevyesti kakkoseksi Koh Changin kollegalleen. Pisteet 1/5. Seura oli kuitenkin putous reissulla loistava, siitä 4/5. Takaisin reissulta saavuimme illan hämärtäessä ja siirryimme hotellin kautta nauttimaan iltaruokaa.
Seuraava päivä valkeni ja Iiriksen oli aika palata Malesiaan takaisin. Meidän onneksi, mutta Iiriksen harmiksi sää oli huomattavasti parempi kuin edellispäivänä. Suuntasimme jalkahieronnan kautta rannalle ottamaan aurinkoa. Lämpöä riitti ja viihdyimme rannalla lähes koko päivän. Illalla normaaliin tapaan ruokailua.
Uusi päivä ja uudet kujeet. Aamulla vaihdoimme hotellia B2@ Samui Resortiin ja suuntasimme skootterimme kohti saaren muita rantoja. Löysimmekin perille rauhalliselle rannalle, jonka nimeä emme edes tiedä. Ranta oli leppoisa ja nautiskelimme siellä auringosta muutaman tunnin, kunnes oli aika palata hotellille. Illalla taas kerran, ruokailua :D
Seuraava päivä valkein ja tällä kertaa oli Pian aika palata takaisin Bangkokiin. Kelit paranivat jälleen ja tämä päivä olikin kelien osalta ehkä kaikkein paras koko Samuin reissulla. Päivä rannalla rusketusta/punoitusta pintaan ja illalla rapuina takaisin hotellille. Nyt myös Jenni oli ottanut huomattavan rusketuksen pintaansa uuden ihmeöljyn (suojakertoimellisen kookosöljyrasvan) avulla. Illalla jälleen kerran, ruokailua. Tällä kertaa päätimme syödä ison maailman malliin ja nappasimme rantakadun ravintolasta merenelävä setin, joka sisälsi hummerin, tiger prawnseja, sea crabin, mussels lautasen ja red snapperin. Ruoka 5/5. Ehkä paikalliseen hintatasoon nähden tyyris, mutta Suomen hintatasoon ja ruokaan nähden hinta oli mitätön.
Perjantai päivä ja toiseksi viimeistä vietettiin. Aurinko paistoi jälleen ja päivä meni rannalla. Illalla sitten taas syömään. Leppoisa päivä ja totaali relaxoitumista.
Lauantai päivä ja lähtö koitti. Keli sateinen, jottei lähtö edes niin paljoa haitannut. Matka meni minivan, bussi, lautta, bussi lentokone, taxi yhdistelmällä hyvin kotiin asti ja matkantekoa helpotti Samuin uusi tuttavamme Candy Crush King. Montaa tuntia ja lukuisia tasoja myöhemmin saavuimme takaisin Bangkokiin. Home Sweet Home. Ja eikun odottelemaan Karsun ja Jarin saapumista Bangkokiin. Seuraavaksi Krabi, yhdessä Juhon, Jennin, Jarin, Karsun ja Ainon kanssa.