Bali ja Gili oli yksi ennakkoon odotetuimmista reissuistamme. Molemmille tämä oli se must kohde, jonne ainakin halusimme päästä käymään vaihtosyksymme aikana. Lennot Balille olimme varanneet jo hyvissä ajoin etukäteen. Taisivatpa olla jopa aivan ensimmäiset lennot ja reissu minkä vaihtoajallemme olimme varanneet.
Lento saapui Denpasarin lentokentälle ja emme oikein tienneet mitä tuleman piti. Lentokenttä oli kuitenkin siisti ja kun taksilla suuntasimme kohti ensimmäisen yön hotellia, huomasimme että Bali oli jopa siistimpi kuin Bangkok.
Toinen pääkohteemme Balin reissulla, Gilit, olivatkin vuorossa heti toisena päivänä perille Balille saapumisesta. Gileille suuntasimme heti aamutuimaan Vallun ja Lauran varaamalla paatilla. Balilla meitä siis odottivat ystävämme Vallu ja Laura, jotka lähtivät näyttämään meille Balia ja Gilejä. Eivätpä hekään tosin aiemmin olleet Gileillä käyneet, mutta hyvin tuo matkanopastus silti tuntui sujuvan.
Gileiltä olimme etukäteen varanneet majoituksen jokaiselle yölle (3 yötä). Gilien ohjelmaan kuului melontaa, tandempyöräilyä, paddle boardia, rentoutumista ja saareen tutustumista. Tandempyörällä päästiin hyvin tutustumaan itse Trawanganin saareen (jossa siis majoituimme) ja kajakilla pääsimme tutustuman myös hieman lähimpään Menon saareen. Kiersimme Menon kajakilla ja kävimme lounastamassa Menon toisella puolella. Myös snorklaus kuului Gilien ohjelmaan ja näimmekin ison (n. 80 cm) pitkän kilpikonnan snorkklaillessamme Trawanganilla.
Kolmen päivän Gilien jälkeen suuntasimme takaisin kohti Balia. Balilla ilmat olivat hieman erilaiset juuri alkaneen sadekauden ansiosta ja saimmekin osamme sadekaudesta. Kolmantena päivänä vettä tulkin oikeini kaatamalla, mutta emme antaneet sen haitata lomaamme. Tekemistä löytyi kyllä. Toisena päivänä kävimme tutustumassa Vallun ja Lauran kämppääm, jossa he asuvat 3 muun suomalaispariskunnan kanssa. Tästä suuntasimmekin sitten koko porukan kanssa tutustumaan Skygardeniin ja sen Buffettiin. Skygarden on siis sama paikka, jossa vuonna 2002 tehtiin Balin pommi-iskut. Ulkopuolella näimme myös menehtyneiden muistomerkin, jossa oli kaikkien menehtyneiden nimet kirjoitettuna. Buffet oli myös loistava ja päätimme kaksin suunnata sinne vielä toisenkin kerran heti perjantaina ennen lauantaina paluuta Bangkokiin. Ruoka oli molemmilla kerroilla loistavaa ja ennen kaikkea sitä riitti ja valinnanvaraa löytyi. Buffetille arvosana 5/5.
Jenni Buffetilla
Löytyi myös Wendy's
Dinner Jimbaran rannalla
Vaikka sadekausi olikin päällä niin kyllä se aurinkokin paistoi monena päivänä ja sadetta tuli vain osan aikaa illasta. Pääsimmekin tutustumaan myös Jimbaranin rantaan ja sen kalaravintoloihin, joista yhdessä kävimme yhtenä iltana syömässä. Lisäksi kävimme yhtenä päivänä ottamassa aurinkoa Seminyakin rannalla. Alunperin tälle reissulle suunniteltu surffauksen kokeileminen jäi tällä kertaa väliin, mutta pitäähän se jättää jotain myös ensi kerralle :D
Reissu oli kaikinpuolin mahtava ja kokemisen arvoinen:
Paikallinen ruoka 2/5
Länkkäri ruoka 5/5
Sää 2/5
Gilit 5/5
Skygarden 6/5
Bintang 5/5
Kuta 4/5
Rannat 2/5
Krääsä putiikkien myyjät -3/5
Muut ihmiset 4/5
Muut ihmiset 4/5





