Jouduimme meidän ikäväksemme perumaan viime viikonloppuisen Kambodzan reissun, kun Jenni sai vatsaansa jonkun ärhäkän bakteerin. Emme uskaltaneet ottaa riskiä, jos olo olisi mennyt vielä heikommaksi ja sairaala-apua olisi tarvittu. Torstaina Jennin olo alkoi helpottamaan ja päätimme lähteä katsastamaan Pattayan edustalla olevan Koh larnin saaren.
Bangkokista lähdimme liikenteeseen bussilla ja Pattayan kohdalla vaihdoimme kulkuneuvon lauttaan, jotta pääsimme saarelle asti. Päätimme ensimmäiseksi etsiä majoitusta saaren pääbiitsiltä, mutta tuolle rannalle emme 10 minuuttia kauemmaksi halunnut jäädä. Ranta oli aivan täynnä turisteja ja rantahiekan jokainen pienikin spotti oli ahdettu täyteen rantatuoleilla. Kauhea paikka! Otimme taksin kohti toista biitsiä ja meidän onneksemme tämä ranta oli oikein mukavan näköinen.
Tämän rannan läheisyydestä majoituksen ensimmäiseksi yöksi. Koska saarella kulkeminen oli hankalaa, sisälsi hotellihuoneen hinta yhden skootterin. Iltaruuan jälkeen myös muita vaihtareita majoittui saarelle ja päätimme lähteä viettämään iltaa heidän bungaloweille. Siellä ollessa alkoi kaatosade. Päätimme, että odotamme hetken ennen kuin lähdemme ajamaan takaisin skoottereilla meidän hotellille. Sade ei loppunutkaan aivan tuota pikaa ja sadevedet alkoivat valumaan tulvana teitä pitkin saaren kukkulalta.
Meillä ei ollut muita vaihtoehtoja kun ajaa sateella kohti hotellia, koska vesisade ei millään loppunut. Ajomatka taittui viimeistä 100 metriä lukuunottamatta oikein mallikkaasti. Meidän hotelli sijaitsi pienen mäen päällä ja tälle tielle käännyttäessä vettä tulvi aivan hirveästi. Veden pinnan korkeus tulvassa oli lähemmäs metriä. Jenni otti kovaa kiinni Juhosta ja Juho jaloilla tarpoen pääsi kun pääsikin kohti hotellin edustaa. Ikinä emme ole näin paljoo nähbyt vettä kaduilla. Vesi sade vain jatkui yön yli ja jatkui aamulla, joten päätimme lähteä aamulla katsastamaan, kuinka hirveä paikka pahamainen seksiturismin isäntäkaupunki Pattaya oikein voikaan olla.
Saavuimme Pattayalle jo aamupäivällä, joten meillä oli paljon aikaa kierrellä kaupunkia. Jenni kävi vaihtarityttöjen kanssa markkinoille ja Juho jäi hengailemaan poikien kanssa poolille. Markkinoilta ei mitään löytynyt, joten Jenni palasi tyhjin käsin takaisin hotellille. Illalla menimme yhdessä vaihtareiden kanssa syömään paikalliseen ravintolaan. Tämän jälkeen lähdimme katsastamaan Pattayan yöelämää.
Nyt se on kerran nähty, joten uudelleen ei enää tarvitse mennä! Aamulla otimmekin sitten bussin kohti Bangkokia. Pattaya ei siis täysin vakuuttanut. Ruoka oli hyvää, mutta sitäkin saa muualta Thaimaasta, joten tänne emme missään nimessä mene enää uudelleen. Seura oli kuitenkin reissulla mainio, joten mukava viikonloppu jokatapauksessa!
Jenni ja Juho

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti