Vaikka Bangkokissa paljon nähtävää riittääkin, teki mielemme toisena viikonloppuna käydä katsastamassa jokin Bangkokin läheisistä saarista. Paikaksi valikoitui hyvinkin nopeasti Bangkokista kaakkoon sijaitseva Koh Samet. Liikkeelle reissuun lähdimme heti torstai aamusta ja otimme suunnaksemme Bangkokin itäisen bussiaseman Ekkamain. Siellä nousimme bussiin, edessämme 2-3 tunnin bussimatka kohti Banphetä, josta lautalla Sametin paratiisirannoille. Mutta kaikki ei mennytkään aivan sunnitelmien mukaisesti! Kuski päättikin oikaista metsäreitin kautta ja matka lautalle kestikin 4,5h :D Mutta eipä se menoa haitannut, speedboat korjasi tilanteen ja olimme melkein suunnitelmamme mukaisesti perillä Koh Sametilla. Seuraavassa tunnelmia Sametin ensimmäiseltä illalta:
Vaikka ensimmäisenä iltana vettä hieman satelikin, korjautui tilanne heti seuraavana päivänä. Mittari näytti lukemaa +35 astetta ja siinä se pysyi tasaisesti koko viikonlopun ajan ja aurinko paisteli kirkkaalta taivaalta. Heti ensimmäisenä päivänä päätimmekin sitten Saksan vahvistusten kanssa vuokrata skootterit ja lähteä vähän kiertelemään saarta ja katsomaan paikkoja. Lähdimme liikkeelle oikein 8 skootterin voimin. Otimme suunnaksemme Sametin eteläisimmän kärjen. Pääsimmekin sinne muutaman view pointin ja kuoppaisen ala- ja ylämäen jälkeen. Tiet Sametilla eivät tosiaan ole parhaasta päästä, mutta eipä siellä liikennettäkään juuri ole, joten aika rauhassa pääsimme saareen tutustumaan.
Juho skootterilla
Ja vähä kuvaa eteläkärjestä.
Kun saarta oli nähty tarpeeksi yhdelle päivälle ja ilmakin alkoi jo hämärtymään, palasimme takaisin tukikohtaamme Saikaew Beachille. Palautimme skootterit ja lähdimme hakemaan voimia illan koitosta varten bungaloveistamme. Oma majoituksemma sijaitsi Koh Sametin pääbiitsin Saikaew beachin pohjoisosassa ja hotelli oli nimeltään Sawasdee Coco. Hintalaatusuhteeltaan mainio paikka, ei halvimmasta päästä, muttei myöskään kallein. Ja säästyipä Jennikin ainakin toistaiseksi vielä torakoiden tapaamiselta :D Jos on suunnitelmissa retki Koh Sametille ja hakee edes vähän jotakin muuta matkaltaan kuin vain totaalista rauhoittumista ilman ristinsielua, kannattaa paikaksi valita Saikaew beach. Jos majoituksen ottaa joltakin kauemmalta beachiltä, voi pääbiitsin pubeihin/yökerhoihin olla vaikea päästä. Saarella ei nimittäin liiaksi takseja ja tuktukkeja kulje.
Myös Koh Sametilla, kuten muuallakin Thaimassa, sai myös hyvää ruokaa. Yhdeksi etapiksi kannattaa ehdottomasti ottaa Jep's Restaurant, joka sijaitsee heti Saikaew beachin läheisyydessä. Paikka on myös Lonelyplanetin suosittelema ja sieltä sai kyllä todella hyvää thaikkuruokaa. Jep's tarjoili myös asiakkailleen Singhaa sekä Changia kohtuulliseen hintaan :)
Kaikenkaikkiaan Koh Sametille arvosanaksi 9½. Hieman jäi täydestä kympistä vajaaksi, mutta vain siitä syystä, että tämä oli ensimmäinen kohteemme ja ei sitä nyt heti voi kymppejä alkaa jakelemaan. Kuitenkin erinomainen paikka :)
-J&J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti