Hellurei!
Opintomatka tänään Sampran riversidelle oli aivan mahtava. Päästiin vaihto-oppilaiden kanssa tutustumaan Thaimaalaiseen kurlttuuriin erilaisten workshoppien ja esitysten muodossa. Kunhan vain saadaan kamerasta kuvat taas koneelle, esittelemme teillekin Thaimaalaisen kulttuurin parhaita paloja.
Thaimaa on maana tehnyt meihin jo suuren vaikutuksen useita vuosia taaksepäin. Jenni vieraili ensimmäistä kertaa Thaimaassa vuonna 2003 ja Juho vuonna 2007. Näiden muutamien viikkojen aikana myös Bangkok on päässyt näyttämään parhaita puoliaan. Nettiä äsken selailessa tuli myös vastaan tieto, että Unesco on valinnut Bangkokin tänä vuonna World capital cityksi. En ihmettele yhtään!
(Kuva: phiphi-booking.com)
Ensimmäinen asia Bangkokissa, joka todella yllätti oli Bangkokin ruuhkat. Ruuhkat ovat pahimmillaan klo 16.00-20.00. Tänäänkin tulimme koulusta bussilla kahden kilometrin matkaa n. 35 minuttia. Ruuhkissa parasta olisi liikkua mopotaksilla, koska ne menevät autojen välistä, mutta tuohon hulluuteen emme lähde. Me joko kävelemme tai menemme taksilla tai bussilla. Keskustaan mennessä voimme liikkua BTS:llä eli skytrainilla eli ilmajunalla tai MRT:llä eli metrolla. Näillä pystyy heposti välttämään keskustan ruuhkat. Bangkokissa menee kaksi BTS linjaa ja yksi metro linja. Matkan teko taksilla, BTS:llä ja metrolla on niin halpaa, ettei oikeastaan haittaa minkä menopelin ottaa alleen :) Alla kuvaa ensimmäisten päivien ruuhkasta, joka ei vielä kuvassakaan ole kovin paha.
Ensimmäisten viikkojen aikana olemme kerinneet piipahtamaan myös Bangkokin tunnetuissa ostareissa: Central Worldissa, MBK:ssa, Siam Paragonissa ja Siam Centerissä. Nämä kaikki sijaitsevat keskustan Siam aluella kävelymatkan päässä toisista. Vaikka ne läheikkäin ovatkin toisiaan, pystyy niissä vierailemaan vain yhtenä päivänä yhdessä. Aloitimme Central Worldista ja kyllä nyt tultiin siihen tulokseen, että huhheijaa! Ostoskeskussa oli sata siipeä, josta aina aukesi uusi itäkeskuskuksen kokoinen osa. Tämä ostoskeskus vei Jenniä kyllä 100-0. Ei siellä oikein tiennyt mihin olisi mennyt ja mitä olisi ostanut. Bangkok on kyllä shoppajan paratiisi. Löytyy niin luksusta kuin pienemmän budjetin tavaraa. Meillä Chatuchakissa on oma Central Plaza, joka on näin alottelijalle melko hyvän kokoinen ostoskeskus. Se kyllä pitää mainita vielä, että bangkokista kyllä löytyy paljon liian kallista tavaraa meille, mutta niin ihania juttuja pieneen hintaa. Ballerinoja saa 5 eurolla, hameita 3 eurolla, koruja alle 50 sentillä, toppeja 2-4 eurolla yms. Näiden halpojen tavaroiden ehdoton ostosparatiisi on Chatuchakin omat viikonloppumarkkinat. Bangkokiin tullessa kannattaa ehdottomasti varata muutama päivä ostosten tekoon.
Central World
MBK
Ensimmäisten viikkojen aikana olemme päässeet nautiskelemaan myös thaimaalaisesta ruuasta. Olemme molemmat tulisen ruuan ystäviä, joten pystymme syömään paikallisten kanssa hyvin samoja ruokia. Bangkokissa on huomannut sen, että ruokiin käytetään huonompia ja halvempia lihan osia kuin turistikohteiden ravintoloissa sekä annokset ovat pienempiä. Täällä olemme todella päässeet syömään paikallisten ruokaa. Katukeittiöt ovat thaimaalaisen keittiön parhautta! Yleensä näistä illallisemme hinnaksi on jäänyt 4-10 euroa. Parhaita ruokia ovat ehdottomasti kana cashew pähkinöillä, nauta oisterikastikkeella, erilaiset curryt, pad thai, papaya-salaatti sekä jälkkärinä erilaiset banaanipannukakut :) NAM! Tässä hieman kuvia ruuista:
Papaya-salaatti cashewpähkinöillä ja katkaravuilla.
Bangkokissa on tällä hetkellä todella trendikästä, jossa itse valmistetaan oma ruoka grillillä.
Kanaa cashewpähkinöillä, nautaa oisterikastikkeella ja paistettua riisiä valkosipulin kera.
Banaani-suklaa creppi.
Ruoka on ehdottomasti yksi parhaimpia Thaimaan puolia. Mielestämme ehdottomasti Aasian paras keittiö löytyy Thaimaasta!
Nyt taas nukkumaan, jotta aamulla jaksaa herätä altaalle ja iltapäivällä kouluun ;)
Pob gun mai - See you again!
-J & J

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti