tiistai 24. syyskuuta 2013

Koh Tao

Ensimmäinen kuukausi vaihto-opiskeluista on nyt takana ja kyllähän täällä kelpaisi olla pidempäänkin. Niin kuin aikaisemmin jo kirjoittelimme, koulua on vain kahtena päivänä viikossa, joten viikossa on aina viisi päivää aikaa matkustaa. Tällä  kertaa päätimme suunnata maailman top 10 kauniimpiin saariin lukeutuvalle Koh Taolle. Kulkuneuvoksi valitsimme juna-bussi-lautta yhdistelmän ja otimme nokan Huan Lamphongin juna-asemaa, josta junamme suuntasi kohti Chumponia. Olimme käyneet jo edellispäivänä lunastamassa matkatikettimme ja hyvässä uskossa astelimme kohti varaamaamme neljän hengen hyttiä, jossa olisi makuupaikat kaikille. Kuitenkin junaan päästyämme saimme huomata, että kielimuuri oli jälleen kerran puuttunut peliin ja neljän hengen hyttimme olikin vaihtunut normaaleihin kakkosluokan paikkoihin. Oli tuossa kyseisessä kakkosluokassa kuitenkin kaikille omat sänkypaikat, joten pääsimme aloittamaan matkan rauhallisin mielin. Kokemus tämäkin. Juna aloitti kulkunsa rauhakseen kohti Chumponia ja "muutamaa" kuoppaa ja 9 tuntia myöhemmin olimme päässeet Chumponin rautatieasemalle. Muutaman tunnin odottelua myöhemmin meitä tultiin noutamaan "bussilla" ja meidät vietiin lauttasatamaan kohti uusia kokemuksia. Hieman myöhemmin kokonaisuudessaan 14 tunnin matkustamisen ja muutaman tunnin yöunien jälkeen olimme saapuneet Koh Taolle "hulppeaan" Sairee Hut Resorttiimme :) 


 Innokas elämysmatkailija :D
Hulppean Resorttimme uima-allas

















Ensimmäinen päivä Taolla meni melko rauhallisesti, sillä pitkä matkustus ja muutaman tunnin yöunet verottivat sen verran, että uni tuli silmään illalla aika nopeasti. Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli vuokrata skootteri, mutta aamupalalla suunnitelma muuttui ja päädyimmekin vuokramaan pitkähäntäveneen ja tarkastelemaan saarta mereltä käsin. Muutaman tinkauksen jälkeen saimme tingittyä veneen kohtuulliseen hintaan ja otimme suunnaksemme Taon vieressä sijaitsevan Koh Nanguayn saaren yhdessä vaihtarikavereiden kanssa. Nanguayn sijaitsee aivan Taon tuntumassa ja joidenkin huhujen mukaan sinne voi laskuveden aikaan jopa kävellä. Saari oli siisti ja tarjolla oli runsaasti erilaisia sukelluskursseja, snorklausretkiä yms. Nanguayn jälkeen lähdimme merelle snorklailemaan eri puolille Koh Taon saarta. Oma hovikuskimme näytti meille parhaat spotit snorklaukseen ja vaikka kunnon HC sukeltajat snorklausta pitävätkin nynnyjen hommana, oli saaren ympäristössä meille aivan riittävästi nähtävää snorklatenkin. Ehkä sitten ensi kerralla otamme myös itse kunnon sukelluskurssin ja suoritamme Open Water diving lisenssin. 

                                                             








Seuraavana päivänä sitten saimme vihdoin vuokrattua skootterit ja lähdimmekin oikein 6 hengen voimin kiertämään saaren eteläkärkeä ja sen eri nähtävyyksiä. View pointeja oli lukuisia, joskaan emme tainneet kuin muutamalle löytää perille, koska opasteet olivat "hieman" vajavaisia tai sitten viidakko oli kasvanut polulle ja emme lähteneet samoamaan viidakon läpi etsimään parempia näkymiä view point paikoilta. Päivä meni hyvin huristellessa skootterilla ympäri saarta ja illemmalla saimme vielä kunnialla palautettua skootterit ehjinä vuokrausfirmalle. 




Seuraavaksi käynnistyi viimeinen päivä ja oli aika luovuttaa huoneet. Huoneet luovutettiin kello 10, mutta kyytimme hotellilta lähti vasta vähän ennen 14, joten meillä oli vielä muutama tunti hyvää aikaa hankkia kunnon vaimaripunotukset. Kovasta yrityksestä huolimatta niitä ei saatu, eikä kummankaan selkäkään ole toistaiseksi vielä kuoriutunut ihosta pois. Sitä odotellessa tai paremmalla yrityksellä ensi viikonlopun Singaporen koitokseen. 

Tao pähkinänkuoressa: Saari oli erittäin mukava ja siisti paikka. Turisteja paljon, suurin osa vieläpä saksalaisia. Krääsäputiikeissa melko inhottavia myyjiä,jotka eivät tosin pilanneet reissua. Paljon sukeltajia ja voivat kutsua hyvällä omalla tunnolla saarta sukeltajien paratiisiksi (tosin mitäpä me siitä tiedetään kun ei vielä sukelleltu, ehkä sitten ensi kerralla). Hyvää ruokaa, lähes poikkeuksetta. Sairee beach hyvä ja mukava ranta, hieman jopa yöelämää (tosin lauantai oli huono bilepäivä, perjantai parempi). Suhteellisen mukavan matkan päästä Bangkokista, mutta älä vaivaudu yhdeksi kahdeksi päivää, ota vähintään 3-4 päivää aikaa reissulle. Ehdottomasti käymisen arvoinen ja yksi hienoimmista näkemistämme saarista!

Until next time..

-J&J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti